Kivempia asioita

Monesti sanotaan, että blogeissa ihmiset haluaa vai näyttää siloiteltua pintaa sekä sitä mikä on kaunista ja hienoa. Huomaan, että kyllä niistä vaikeista asioista on vaikeampi kirjoittaa. Tai päivinä kun tekisi mieli vaan itkeä ja soittaa joku tuomaan Yak&Yetiä, ei tule mieleen kirjoittaa yhtään mitään. Tai jos tulee, tekstit olisivat vain täynnä sanoja paska paska paska paska paska :D  Aionkin käyttää tässä postauksessa kuvia hetkistä, jotka on olleet minulle niitä onnellisuuspisaroita.

En yleensä tykkää suklaaleivonnaisista, mutta tämä appelsiininen suklaaunelma viime solussa oli about koko viikon kohokohta. Namm!! 

Meillä on ollut syksylle tiedossa kaksi yökeikkaa, jolloin Aki joutuu olemaan pois. Meidän pikkutirri on vielä niin pieni, että olen kaivannut apuja aina näihin väleihin. No nyt olen sellaiset kaksi viikkoa soittanut ja viestittänyt about koko puhelinluetteloani läpi kysellen kaikilta mahdollisilta ja yrittäen keksiä virkistävää mutta ei taakoittavaa toimintaa viikonlopulle, melkein jo naapurin Eskoltakin :D.  Mun luotot, äiti ja sisko kun eivät kumpikaan päässeet apuihin. No ystävilläni tietenkin on omat menot ja velvoitteet, enkä sano että kukaan haluaisi ilkeyttän minulta apuaan evätä. Tämä on vain niin hassu tilanne, kun asutaan kaukana koko perheestä, ja pienen uuden ihmisen kanssa joutuu väistämättä tilanteisiin että on pyydettävä apua. Äitiltä uskaltaa pyytääkkin, vaikka tiedossa olisi vähän valvomistakin, mutta jo ystävän yöksi pyytäminen onkin vähän vaikeampaa. Jotenkin sitä on niin korkealla mielessä, että ei halua ketään taakottaa tai vaivata.

Jokapäiväinen päiväuneni kohde- kookoscapuccino

Arvostan jokaista ystävääni. Olen jokaisesta äärimmäisen onnellinen.
Yksi ystävistäni sai tänään minut kyyneliin. Minun ei tarvinnut sanoa, kuin että nyt taitaa olla se hetki kun pitäisi pyytää apua. Ja kaikki mitä olin yrittänyt järjestää hoitui. On äärimmäisen mahtavaa, kun on ystävä kenelle voi sanoa ihan yksinkertaisuudessaan että auta. Hän ottaa ohjat käsiin ja ymmärtää tässä tilanteesa tarvitsemani avun.

Se on aika haastavaa, auttaa ja ottaa vastaan apua. Oon miettinyt, että onko mua vaikea auttaa. Mulle monesti sanotaan, että näytän niin kykenevältä. Mikä omaan korvaan on aivan outoa puhetta :D. Ja samaan aikaan huomaan, että mun on tosi vaikea sanoa tarkasti miten mua voi auttaa. Mä jotenkin ajattelen sen niin, että jos pyydän että voisitko tulla nukkumaan meidän sohvalle täksi yöksi ja jos toinen ei sitä haluakkaan niin siitä on tosi vaikea kieltäytyä. Ja mieluummin sitten kärsin kun kysyn. Mikä tietenkin on maailman idiooteinta. Tämä kun on niin uusi elämäntilanne, että sitä itsekin arpoo jokaisessa hetkessä että mikähän tässä tilanteessa auttaisi.

Minun silmäteräni Helsinki-lomalla nauttimassa hotellilakanoista.

Tämän balanssin löytäminen onkin sitten seuraava opettelun kohde. En todella tiedä opinko koskaan.

Apua tarvii, apua pitää osata pyytää, apua haluaa antaa, ja liialllisesta ylpeydestä kärsii kuitenkin vain itse. Huomaa, että suurinta apua meille on, kun pääsee valmiiseen pöytään tai kun olen yksin että joku nukkuu meillä henkisenä tukena. Yllättävän pieniin asiohin se sitten kulminoituukin.
Olen niin todella kiitollinen niistä kaikista rakkauden teoista, mitä ollaan saatu kokea viimeisten neljän kuukauden aikana. Oltiin tultu juuri sairaalasta, ja kaksi ystävääni tuli kylään sellasten ruokahössötysten kanssa että oksat pois :D Pyykit viikattiin ja laitettiin kaappiin ja tiskikone tyhjennettiin ja mä vaan istuin kahvikuppi kädessä sohvalla. Siinä sai meikäpoika opetella nauttiin ja ottaan vastaan.  Tai kun Linnea täytti 1kk, olimme viettämässä kesäpäivää häissä ja illalla palasimme kotiin ja ovenkahvassa roikkui Linnealle synttärilahja ja meille aikuisille Arnoldsin Donitsit. Muistan tuonkin niin elävästi, koska itku pääsi kun silloin alkoi tuntumaan että hei me selvitään tästä. Voisin koko postauksen kirjoittaa täyteen kaikkia tällaisia tekoja mistä ollaan saatu rikastua, niin paljon rakkautta on ympärillämme. (Äitini leipoi mulle korvapuusteja pakkaseen vieraille tarjottavaksi, jotka söinkin itse NAMS!)

Kiitos siis teille, mun rakkaille, avusta ja olemassaolosta. Eihän me selvittäisi tästä yksin. Kukaan. Nimittäin elämästä. <3 br="">