Tuntuu että se onnellisuus on asenteesta kiinni. Joskus siihen asenteeseen voi vaikuttaa ja joskus ei. Kyllä vaikeudet ja haastavat olosuhteet opettaa tosi paljon. En oo osannut aikaisemmin elämässä katsoa taaksepäin ja huomata edistystä tai kehitystä, mutta ehkä se että elää toisen kanssa ja juttelee jatkuvasti asioista ja tietenkin se että toinen näkee aina tilanteen jossain määrin ulkopuolelta helpottaa itselläkin huomioimista. On se yksi motivoivimmista asioista kun huomaa että itsekin pystyy muuttumaan, edes vähän, koska on se tosi vaikeaa.

Nää kaks on kyllä niin ihania!
Musta on ihanaa, että vaikka mä en oo koskaan ollut mikään lapsi-ihminen, voi tämä pieni lapsi tehdä meidät niiiiiin onnelliseksi. Mua ei juuri kiinnosta mitkään neuvolan kasvukäyrät, tai niiden läpikäyminen muiden kanssa tai äitilapsipiirit tai muskarit tai vauvasirkukset. Ja se on musta ihanaa! Vapauttavaa! Me saadaan elää meidän elämää, hömpötellä kaupassa ja tönätä pikkukärryjä :D Lähteä asuntoautolla Pohjanmaalle, reissuun :D. Jatkaa silti elämää vaikka lapsi tuleekin. Käydä ravintoloissa kaksin, tai juoksulenkillä ja saunassa. Musta on ihanaa, että elämä ei loppunutkaan. Sitä ajatellaan ja puhutaan aina, kuinka ne lapset rajottaa. Mutta harvemmin ääneen sanotaan niitä iloja ja mahdollisuuksia. Kuka olisi uskonut, että alan jo illalla nukkumaan mennessä ikävöidä tytärtäni. Tai että tulen onnelliseksi aamuyön heräämisestä, kun saan ottaa lapseni syliin. En todella olisi uskonut, että voisin rakastaa perhettä enää yhtään enempää, mutta se rakkaus vaan kasvaa.

Haluan ottaa missiokseni olla muuttumatta kyyniseksi hiljaisuudeksi. Haluan sanoa ääneen niitä ihaniakin asioita. En edes ymmärrä miksi suomalaisia yhdistää taito nimetä negatiiviset asiat ja tunteet ja sitten ihan kuin niitä positiivisiä asioita ei sitten saisi ollakkaan. Tai niinkuin mieheni on opettanut , 'ne pitää vaan tietää', sanomattakin. Hah mitä kuraa! En usko että kukaan vaimo valitsisi olla kuulematta mieheltään kehuja, veli veljeltään tai tytär isältään. Haluan sanoa ystävääni kauniiksi, vaikka tuntisinkin itseni tyhmäksi sen jälkeen kun ystäväni vaivaantuu. Haluan taistella sitä vastaan, että no on helpompi olla sanomatta. Vaikka tyttäreni näkee silmistäni kuinka kauniina hänet näen, haluan että hän kuulee sen myös korvillaan. Uskon, että tällaisilla asioilla on kauaskantoisia merkityksiä. Jos olet lapsena kuullut olevasi laiska, voi olla että vielä kolmikymppisenä kamppailet sitä sisäistä stigmaa vastaan. Mutta se oliskin sitten jo toinen aihe.

Nyt aamukahvia!<3 p="">

Ai että kelpaa!!!

Lähdettiin koko perheenä lenkille, ulkona on ihana aurinkoinen kevätkeli. Sain luksushemmottelua ja nukuin viime yönä, eli vetäisin sitten lenkkarit jalkaan. Kylläpä kannatti. Oon niin sitä mieltä, että liikunta tuo vain positiivisia juttuja elämään. Huomaan kuinka se vaikuttaa ihan meidän koko perheeseen.
Tietenkään aina se ei ole mahdollista. Väsyneenä (siis ei mikään että nyt vähän haukottaa, vaan uupuneena) esimerkiksi saliurheilu voi olla ihan vaarallistakin. Oon pitkään jo toivonut, että alkaisi ns. normaalielämä ja saataisiin liikuntaa osaksi rutiineja. Vielä sielä ei olla, mutta jokaisesta hetkestä on otettava vaari.

Hyvä ruoka ja liikuntaa ulkoilmassa, siinä kaksi väsymyksen lievittäjää.
Meillä on ollut viime aikoina myös ihan kamalia päiviä. Väsyttää niin, että pitää ottaa seinistä tukea. Väsyneenä olen aivan kammottava ihminen. Puhun ilkeästi ja ihan kaikki on huonosti. Silloin tekee mieli syödä levy suklaata ja kattoa vaikka vain jotain sarjaa. Joskus sekin on ihan ok, mutta ainakin kohdallani siitä tulee entistä surkeampi mieli. Pieni hemmottelu tietenkin kuuluu elämään, mutta kun on valmiiksi väsynyt ja vaatteetkin alkaa kiristämään, tekee mieli kävellä vain kyyryssä ja oma vartalo tuntuu huonolta, sokeriheittelyistä taitaa vain olla enemmän haittaa.
Huomaan olevani parempi vaimo, kun voin kulkea itsevarmasti enkä peitellen vatsamakkaroita. No ei ne nyt sieltä tietenkään yhdellä lenkillä häviä, mutta kyllä kun lihakset (makkaroiden alla) aktivoituu koko olemuksesta tulee ryhdikkäämpi, itseä on helpompi kantaa ja lastakin.

Paljon on asioita, joita joutuu vain hyväksymään tässä elämäntilanteessa. Joudun esimerkiksi nykyään perumaan itselle tärkeitä menoja, ihan vain silkan uupumuksen takia. Olen saattanut sopia menon, jota odotan kun hullu puuroa ja jaksan sen voimalla, jos kuitenkin edeltävä yö onkin huono, voi olla niin että aivan viime tipassa joudun menon perumaan. Tämä on minulle äärimmäisen vastenmielistä, luonteen vastaista sekä noloa.
Liikkuminen menee myös samaan kategoriaan.
Kaikkihan on kuitenkin väliaikaista ja siihen tulee niin suhtautuakin. Hyvät asiat painavat kuitenkin vaakakupissa enemmän.

Arjen piristäjiä on kyllä nämä ruokailut :D. Paljon tehdään kotonakin herkkuruokaa, ja viikonloppuisin syödään ulkona ja säästetään tiskikonetta. Hotelliaamupalat ja sushilounaat, niistä on hyvät viikonloput tehty.

Nyt on todella hyvä mieli - tästä on helppo jatkaa. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä ;)

Itsevarmuus - Friend or a Foe?

Kirjoittelinpa tässä piiitkän sepustuksen viimeksi suurisanaisista ihmisistä ja tietokonetta vaihtaessani olinkin hävittänyt koko kirjoituksen. Ei sillä, että se tietokoneen vaihto nyt siihen oikeasti liittyisi, mutta tiedä mitä nappeja taas oon painellut että onnistuin sen hävittämään. Möh! Harmittelinpa vaan sitä, kuinka oon löytänyt ympäriltäni ihmisiä ketkä suurilla sanoilla ilmaisevat jotain ja sitten ei teot ylläkkään sanojen tasolle. No se oli sinänsä oma aiheensa, liippaa tämäkin nyt hieman ehkä sitäkin.

Tein maidottoman ja gluteenittoman juustokakun. Suosittelen, oli meinaan erinomaista. Niin paljon löytyy nykyään maidottomia vaihtoehtoja, että ei ollut edes vaikeaa. 

Oon monta kertaa elämässäni ollut kohdakkain sen asian kanssa, että ihmiset näkee musta sen kuoren, ja luo sen mukaan kuvansa musta (mikä tietenkin on tosi inhimillistä.) Oon jossain määrin sen tiedostanut, se on mua aina raivostuttanut mutta koska mulla on aina ollut ne läheiset ystävät,  jotka mut on tunteneet niin en ole antanut asian liikaa häiritä. Nyt, kun selkeästi voimavarat ovat vähäisemmät, huomaan kuinka harmittavaa tämä on. Ymmärrän toki että ihmiset on ihmisiä ja minäkin näin toimin, että jos en ihmistä tunne teen johtopäätökset ensivaikutelmien mukaan. Haluan silti pyrkiä, ihmissuhteen edetessä, muokkaamaan sitä kuvaa mahdollisimman todenmukaiseksi ensivaikutelman vastaisten tilanteiden tapahtuessa. Se mikä mua harmittaa on se jos ihminen on tuntenut mut esimerkiksi vaikka vuoden ja silti olen hänen silmissään itsevarma, energinen ylisosiaalisuus tai jotain muuta yhtä absurdia.

Se mitä myös mietin, että mitä vikaa siinä itsevarmuudessa edes on? Tai eiks itsevarmoilta vaikuttavat ihmiset voi olla herkkiä tai autettavia?

Tuli siis eteen tilanne, että oon varmaan viimeisen puolen vuoden aikana puhunut, että miksiköhän yksi ihminen kohtelee mua jotenkin tosi erilailla kun muita. No päästiinpä siitä sitten keskustelemaan, ja ilmeisesti tämä ihminen odottaa kauheasti multa sitä aloitetta. Mua se suuresti hämmästyttää, koska muille hän on hyvin äidillinen ja hoivaava.

Joskus  mietin, että miksiköhän joku ihminen käyttäytyy niin pidättäytyväisesti mun seurassa, ja hetken asian kanssa oltuani huomaan että jotkut ihmiset esimerkiksi jännittävät mua, toiset odottaa juuri sitä aloitetta multa eikä itse tule esimerkiksi juttelemaan. Mä noin niinkun periaatteen tasolla ymmärrän tämän. Mutta silti samalla en. Nyt esimerkiksi, elämäni raskaimpien kuukausien aikana, raahaudun univajeisena ja itkuisena enkä todellakaan pysty puristamaan itsestäni mitään energistä hymyikonia joka jokaiselta menee kyselemään mitä kuuluu ja kuinka elämä rullaa. Miksi multa evätään tämä tuki sen vuoksi, että vaikutan jotenkin itsevarmalta? Minä olen aivan samanlainen pulliainen kun tasan kaikki muutkin. Mäkin toivon sitä, että multa kysytään, että miten voit ja mitä kuuluu? Teen normaalissa elämässä hirvittämän määrän töitä, että esimerkiksi uusia ihmisiä huomioin, ja menen juttelemaan. Se ei ole mulle mitenkään luontevaa ja minunkin tarvii tikusta keksiä asiaa että juttua tulee. Sitten ihmiset sanovat mulle, että olen ylisosiaalinen jne. Olen huomannut, että on äärimmäisen tärkeää huomioida uudet ihmiset.

Olen kuullut näitä surullisen kuuluisia kommentteja, että alkuun vaikutit niin itsevarmalta mutta kun opin tuntemaan sut ootkin tosi mahtava ihminen. Niin What! Se on melkein sama tilanne, kun joku sanoo että ei sussa näy enää mitään raskauskiloja. Tekee mieli runtata naamaan ja kysyä että aijaa oonko aina näyttänyt näin lihavalta :D painan meinaan 10 kiloa enemmän kun normaalisti :D.
Ihmiset tarkottaa hyvää.
Se siinä harmittaa, että monen kanssa en ystävysty oikeasti koska ihmiset pitää kiinni jostain ihme kuvastaan minkä he on musta luonut ja pahimmassa tapauksessa ajattelee mua jonain alfanaaraana, jolle ei uskalla puhua.

Ihmisten on kauhean vaikea ymmärtää, että vaikka tiedostan itseni ja ympäristöni voin olla hyvinkin epävarma. Mua esimerkiksi luonnehditaan aina positiiviseksi. Oikeastaan satun tuntemaan ehkä yhden negatiivisemmin ajattelevan ihmisen kun itseni :D.
En mäkään tyhmä ole, tottakai ymmärrän että kaikki habitukseni, puheeni ja esimerkiksi puolisoni vaikuttavat ihmisten näkemykseen minusta. Mitä toivoisin olisi se, että ihmiset ei niin rajusti pitäisi siitä yhdestä laatikosta kiinni, että tällainen Marika on.

On tää aika sekavaa aikaa

Ulkona on niin kaunista, että lakaisin lumet yöpaidassa, ihan vaan siks että sinne oli päästävä. Siellä on -10C. Hups!

Mun sisko oli meillä kylässä, ja rentouduin niin että nukuin päiväunet. Se on paljon! Kuinka voi oma sisko olla niin rakas. 

On muuten ihana huomata, kuinka elämässä ihmissuhteet kehittyy. Läheisistä tulee vielä läheisempiä. Toinen siskoni on auttanut ajatuksissani mua tosi paljon viime aikoina. Siitä tulee mahtava olo. Että mun rakas sisko, tulee vieläkin rakkaammaksi ja jotenkin se avun saaminen tuntuu ihan mahtavalta. 

Vietettiin ihanaa joulunaikaa Pyhä-tunturilla, käytiin hissillä siellä aivan laella ihailemassa näkymiä. Suomen luonto on oikein talvisena niin kaunis! 

Niin paljon on tapahtunut. En meinaa perässä pysyä. 

Sellasseen huomion oon tehnyt, että mun mukana elää jatkuva ikävä. 

Mutta myös aika voimakas toivo huomisesta. Se on ollut todella mielenkintoista huomata. Elämä ei ole ollut helpointa viime aikoina. Enkä ole kauhean positiivinen luonne. Yllättävän toiveikkaana kuitenkin suhtaudun huomiseen.