Olen maailman rikkain

Olen köyhä kuin kirkon rotta, noin niinkun taloudellisesti, mutta siinä asiassa missä eniten arvostan varakkuutta olen äärimmäisen rikas. Nimittäin rakkaissa ihmisissä. 

 Niitä on elämässäni paljon. Enkä vaihtaisi heitä mihinkään. 

Meillä oli viikonloppuna sisarusviikonloppu, joka kulki whatsapryhmässä nimellä sairaansiistitpileet! Eli sain kaksi rakasta siskoani Poriin (kolmas yhtä rakas ei päässyt osallistumaan). Asumme perheeni kanssa kaikki eri paikkakunnilla, joten yhteinen aika on luxusta. Olen tästä veriperheestäni oikein onnellinen, mutta sen lisäksi olen saanut myös uusia sielunsiskojani täydentämään biologista ryhmärämäämme. 

Rakkaat ystäväni järjestivät minulle kesällä mahtavat babyshowerit ja siinä juhinnan ohessa biologiset sekä sielunsiskoni tutustuivat ja tajusimme kuinka samalla aaltopituudella olemme. No siitähän lähti sitten suunnittelu seuraaville bileille. Viikonloppuna sitten paljuiltiin ja syötiin HUH huolella yhdessä. 

On käsittämätöntä kuinka mahtava yhteys meillä on. Muistan kertoneeni, Poriin muuttaessa näistä sielunsiskoistani, että kuinka voi näin nopeasti tutustua ja ystävystyä uusien ihmisten kanssa. Silloinen kaverini sitä epäilikin. Mutta kolme vuotta olemme saaneet viettää aikaa yhdessä, nauraa niiin että puntissa lorisee ja itketty pois murheita. 

Yhdistettynä sitten tämä koko poppoo niin olihan se mahtavaa. Vaikkakin lapsellani oli ekaa kertaa hieman lämpöä, josta tietenkin olin huolissani, oli niiiiin mukavaa. Mutta itseasiassa tajusin tämän, että  oikeiden ystävien kanssa ei tarvitse pinnistää hymyä ja olla että joo kaikki on tosi hyvin kun kaikkihan sen näki että mieltäni vaivasi tyttöni terveys. Ilta oli silti äärimmäisen virkistävä. Kiitos siitä vielä kaikille osapuolille <3 br="">

On niin tärkeää hengailla 'omien' ihmisten kanssa. Se ravitsee niin ruumista kuin sieluakin. Sunnutaina käytiin siskoni kanssa mun lempipaikassa. Nimittäin meren äärellä. Teen joka päivä surutyötä, jo ennakkoon, jos joudumme muuttamaan pois rannikolta :p

Mulle elämässä tärkeintä on ihmiset. Joskus loukkaanun ihmisistä, petyn ihmisiin, mutta todella usein voimaannun ihmisistä. Ilman ihmisiä olisin todella apaattinen. Joku juuri kysäisi, että no oletkos saanut ajan kulumaan tai päässyt pois kotoa. Rupesin oikein miettimään, että pitäisi joskus ihan ehkä avata että mitä meillä viikon aikana oikein tapahtuu. Todella paljon ihania ihmisiä on koko ajan läsnä elämässämme. Olen pois töistä nyt, mutta olen ennemminkin kokenut että nyt senkin ajan saan käyttää juuri siihen mihin haluan. Eli ystävien kanssa kahvitteluun :D. 

Tuleva viikko pitääkin sisällään parturia, hierontaa ja hotelliviikonloppua Helsingissä. Jee! En malta odottaa.

Odota vaan 2.

Voi että meinasin sohvalta tippua. Luin ihailemani Hanna G:n blogia, ja siellähän oli teksti melkein samalla otsikolla kuin minulla. Olin täysin tietämätön omaa tekstiä kirjoittaessani, että jo aiemmin oli julkaistu teksti samanlaisin tuntein höystettynä, mutta toki niin paljon taitavammin kirjoitettuna. Hän on niin mahtava ja ihana kirjoittaja, joka oli joutunut myös näiden ihanien 'tsemppikommenttien' kohteeksi esikoistaan odottaessa. Suosittelen kaikkia käymään lukaisemassa hänen tekstejään, niin ovat osuvia ja saavat aina hymyilemään.

Teksti, johon viittaan on luettavissa osoitteessa http://hannag.fi/?s=odota+vaan

Mulla meinasi itku päästä, kun hän kirjoitti että halusi aloittaa aivan erilaisen käytöksen mitä oli saanut osakseen. Alkaa mm. kertomaan uusille odottajille, kuinka lapsi voi nukkua yöt putkeen, syödä hyvin tai että elämästä voi jopa nauttia jne. Minä kun olen kamppailut asian kanssa, että uskaltaako onnestaan kertoa ääneen. Koska katetta en halua osakseni.

Puntaroitiin tuossa taannoin, että onko kateus aina negatiivistä. Luoko kateus aina negatiivisen pilven asianomaisten ylle.

Olen miettinyt, että oonko kauhean kova kun mietin, että onko kateus on vain tietynlaista mielen kehittymättömyyttä? Eikö kateellinen ihminen vain ole oppinut työkaluja pettymysten käsittelyyn, olemaan omasta elämästään tyytyväinen tai hyväksymään mahdollisuuksiensa rajallisuutta? Vai onko kuitenkin niin, että kaikki ovat jossain määrin kateellisia?

Kaikkihan haluaa aina jotain. Ihan sama kuinka rikas rakas ruma tai lahjakas olet, aina on jotain mitä puuttuu. Mutta onko haluaminen ja kateus eri asia?

Löysin tällaisen määrittelyn sanalle kateus. Kateus on mielentila, joka merkitsee yleensä toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta. Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on.


Jos kaikki ovat kateellisia, kukaan ei halua toiselle hyvää? No ei se kai niinkään ole?
Ehkä kateuttakin on eri tasoja. Tai toiset osaa kääntää sen motivaattoriksi ja toiset eivät.

Oli miten oli, meillä on oli aivan huikea viikonloppu. Koen olevani todella rikas omatessani mahtavia siskoja ja ystäviä. Näistä mm. koostui viime viikonlopun huikeus. Siitä lisää ensi postauksessa.

Tässä ja Nyt

Lähetin Akille aamulla viestin, että koen juuri nyt niin suurta onnellisuutta.

Pötkölteltiin rauhassa mun mini-ihmisen kanssa ja join aamukahvia auringonpaisteessa. Itkuhan siinä pääsi.

Meidän kämppä oli kuin hävityksen kauhu viikonlopun jäljiltä, olisi pitänyt pyykätä ja siivota ja ja ja ja ja.

Kuitenkin mä tunsin, että en tarvi yhtään mitään enempää. Kaikki keskeneräsyys, minussa ja asunnossa ja tulevaisuuden suunnitelmissa on kuitenkin kakkossijalla elämässä.

Ääretön onnellisuus asuu nykyään mun sydämessä. Tässä istun keittiön saarekkeella ja kyyneleet valuu pitkin poskia.

En edes haluaisi kirjottaa tätä. Mutta väistämättä mieleen hiipii taka-alalle ajatus, että onko vääriin olla näin onnellinen? Mitäs jos joku toinen ei ole saanut samaa onnea. Pitäisikö tätä piilotella? Voinko antaa onnellisuudestani muillekin?

Haluan tästä onnellisuudesta nauttia, mutta pitääkö miettiä missä siitä jakaa? Pitää ns. kynttilää vakan alla. Miksi on olemassa se suomalainen sanonta, että kel onni on, se onnen kätkeköön?