Valintoja

Ollaan kauheasti viime aikoina puhuttu valinnoista , ns. suuressa mittakaavassa. Ostaako talo, minne muuttaa, mitä tehdä työkseen? Tällasia helppoja ajatuksia :D Havahduin kuitenkin kaupassa miettimään valintoja myös pienemmässä määrin, tai niiden vaikutusta tarkemminkin.

Tilannehan on se, että paino nousee vaikka kynsiä söisin tai päälläni seisoisin.
Lähdin sitten töistä yksi päivä hakemaan lounasta ja  'jotain piristystä', kun jaksamisen kanssa ollut vähän haasteita. Ruoka oli helppo nakki, kun valintoja ei kauheasti ole :D. Mutta halusin sitten jälkiruoan ja otin siitä vesimelonin palasen mukaani. Sitä punnitessa meinasi leuka tippua rintaan, kun pala maksoi melkein kolme euroa. Pistin vesimelonin kiltisti takaisin hyllyyn ja rupesin vaeltelemaan pitkin kauppaa, että no mitä sitten. Hirveästi tällaisia päiviä ei ole viime aikoina ollut, mutta tuolloin olisin voinut ostaa kaikki maailman croissut ja berliinin munkit kaupasta tyhjäksi. Kassoille asti pääsin sitten tyhjin käsin ja ajattelin että möhkörulla, kun 'jotain' lähdin kuitenkin hakemaan. Ostin siitä sitten karkkipussin. Kyllä. Hedelmäkarkkipussin. Minä, joka en edes tykkää karkista. No, työkaverithan ne karkit söi ja mun 'piristys' jäi edelleen sinne kauppaan. Se miksi mä tätä oikein rupesin miettimään, oli se, että se karkkipussi maksoi jonkun 50 senttiä vaille kolme euroa. Minkä ihmeen takia mä maksan karkkipussista, jota en halua tai josta en edes tykkää 2,5 euroa, mutta vesimeloni joka on mun herkkua ja myös aika kevyt välipala, jää hyllyyn?

Minä, joka olen elämäni kamppaillut painoni ja ulkonäköni kanssa uskon siihen, että juuri näillä pienillä valinnoilla on suurin merkitys arjessa. En usko pikadieeetteihin tai dieetteihin muutenkaan. Viimeisen kahdeksan kuukauden aikana, on ollut entistä tärkeämpää syödä super terveellisesti. Miten aivot silti prosessoi tollasissa tilanteissa jonkun 'hyvän' tuotteen liian kalliiksi? Vaikka jos jälkikäteen rupean asiaa pohtimaan, niin tuohonhan juuri haluan elämässäni rahaa laittaa ja panostaa. Hyvään oloon, tai kevyeen oloon, terveeseen vatsaan, tasaiseen verensokeriin ja hyvinvoivaan elimistöön.

Valintoja valintoja. Oon ratkaissut tänkin asian ihan sellasella yksinkertaisella ratkaisulla. Palkkaan itselleni hovikokin. Voi kunpa maailma olisi hyvä paikka missä ei olisi ruoka-aineallergioita ja ylipainoa olemassakaan :D. Pakko muuten mainostaa. Salaatissa on kaura-cremefraichesta tehtyä salaatinkastiketta. On muuten mahtavaa löytää tällaisia vaihtoehtoja, mistä ei tule vatsa kipeäksi mutta maistuu hyvälle. Sekin on nimittäin aika harvinaista. Ja tämäkin mahtava tuote maksaa ainakin kolme kertaa enemmän kuin normaali. Eli en mainostakaan :D

Voihan Blogi

Aloitin kirjoittaa blogia ja ehdin saada ehkä juuri neljä tekstiä valmiiksi, kun meidän elämää kohtasi suuret uutiset. En halunnut kirjoittaa asiasta sosiaaliseen mediaan, enkä halua varmaan vieläkään, mutta mikäli aion joskus jatkaa tätä harrastustani on tästä asiasta päästävä eteenpäin. Tästä on jo 7,5kk, apua! Tiedän ajan niin tarkkaan, koska kaiken kaikkiaan 9kk pitäisi kokonaisuudessaan odottaa.

Pienen prinsessan tulisi suunnitellusti tulla mullistamaan maailmamme heinäkuun alkupuolella.

Mikäli yhtään tätä pientä energiapakkausta tunnen, hän tulee tähän maailmaan juuri omalla ajallaan ja voi hyvinkin olla pikku prinssi.
Kyllä on joutunut muutamat ajatukset käymään läpi tämän prosessin aikana, eikä kyyneliltäkään ole säästytty.

Mietimme mieheni kanssa, kuinka elämämme on hyvää juuri sellaisenaan kun se silloin viime kesänä oli, mutta että jotain sitä elämäänsä kuitenkin kaipaa (emme kuitenkaan mitään tyhjiötä ole lapsella täyttämässä). Tai sanotaan niin, että olimme todella tyytyväisiä vakitöihimme, seurakuntakuvioihin ja ystäviimme, mutta pelkästään ne asiat ja kaksisteen eläminen ei tehnyt meitä täysin onnellisiksi. Nyt saamme vahvistusta tähän pieneen perheeseen.


Muistan äitini sanat, kun joskus teini-ikäisenä tai ehkä uudestaan vanhempanakin tuskailin, että minusta on unohtunut se äitigeeni. En ole koskaan kokenut mitään vauvakuumetta tai ajatellut itseäni äitityyppinä tai itseasiassa edes haaveillut koko asiasta. Äitini tyynnytteli minua, että siinä ei ole mitään väärää, vaan kun aika on oikea se vaan ns. kuuluu elämään. Olet rakastamasi miehen kanssa ja tietyn ajan jälkeen haluatte yhdessä perustaa perheen. Ja niin se juuri menikin.
En ole vieläkään mikään äiti-ihminen, vaan olen juuri se joka olen aina ollut. Olen saanut parhaan mahdollisen aviomiehen, enkä voisi kuvitella ketään parempaa lapseni isäksi.