Tuntuu että se onnellisuus on asenteesta kiinni. Joskus siihen asenteeseen voi vaikuttaa ja joskus ei. Kyllä vaikeudet ja haastavat olosuhteet opettaa tosi paljon. En oo osannut aikaisemmin elämässä katsoa taaksepäin ja huomata edistystä tai kehitystä, mutta ehkä se että elää toisen kanssa ja juttelee jatkuvasti asioista ja tietenkin se että toinen näkee aina tilanteen jossain määrin ulkopuolelta helpottaa itselläkin huomioimista. On se yksi motivoivimmista asioista kun huomaa että itsekin pystyy muuttumaan, edes vähän, koska on se tosi vaikeaa.

Nää kaks on kyllä niin ihania!
Musta on ihanaa, että vaikka mä en oo koskaan ollut mikään lapsi-ihminen, voi tämä pieni lapsi tehdä meidät niiiiiin onnelliseksi. Mua ei juuri kiinnosta mitkään neuvolan kasvukäyrät, tai niiden läpikäyminen muiden kanssa tai äitilapsipiirit tai muskarit tai vauvasirkukset. Ja se on musta ihanaa! Vapauttavaa! Me saadaan elää meidän elämää, hömpötellä kaupassa ja tönätä pikkukärryjä :D Lähteä asuntoautolla Pohjanmaalle, reissuun :D. Jatkaa silti elämää vaikka lapsi tuleekin. Käydä ravintoloissa kaksin, tai juoksulenkillä ja saunassa. Musta on ihanaa, että elämä ei loppunutkaan. Sitä ajatellaan ja puhutaan aina, kuinka ne lapset rajottaa. Mutta harvemmin ääneen sanotaan niitä iloja ja mahdollisuuksia. Kuka olisi uskonut, että alan jo illalla nukkumaan mennessä ikävöidä tytärtäni. Tai että tulen onnelliseksi aamuyön heräämisestä, kun saan ottaa lapseni syliin. En todella olisi uskonut, että voisin rakastaa perhettä enää yhtään enempää, mutta se rakkaus vaan kasvaa.

Haluan ottaa missiokseni olla muuttumatta kyyniseksi hiljaisuudeksi. Haluan sanoa ääneen niitä ihaniakin asioita. En edes ymmärrä miksi suomalaisia yhdistää taito nimetä negatiiviset asiat ja tunteet ja sitten ihan kuin niitä positiivisiä asioita ei sitten saisi ollakkaan. Tai niinkuin mieheni on opettanut , 'ne pitää vaan tietää', sanomattakin. Hah mitä kuraa! En usko että kukaan vaimo valitsisi olla kuulematta mieheltään kehuja, veli veljeltään tai tytär isältään. Haluan sanoa ystävääni kauniiksi, vaikka tuntisinkin itseni tyhmäksi sen jälkeen kun ystäväni vaivaantuu. Haluan taistella sitä vastaan, että no on helpompi olla sanomatta. Vaikka tyttäreni näkee silmistäni kuinka kauniina hänet näen, haluan että hän kuulee sen myös korvillaan. Uskon, että tällaisilla asioilla on kauaskantoisia merkityksiä. Jos olet lapsena kuullut olevasi laiska, voi olla että vielä kolmikymppisenä kamppailet sitä sisäistä stigmaa vastaan. Mutta se oliskin sitten jo toinen aihe.

Nyt aamukahvia!<3 p="">