Vietettiin eilen mahtavaa aikaa istumalla ystävien kanssa kahvilassa. Huomasin nauttivani suunnattomasti kiireettömyydestä. Oltiin pohjalle jo käyty syömässä hyvin, jonka vuoksi mihinkään ei ollut mikään pakottava tarve mennä. Istuttiin siinä tovi, ja mielessäni jo moneen kertaan ajattelin että noniin nyt voisi lähteä. Kuitenkin heti perään nousi ajatukset, että no mihin? Mihin tässä pitää lähteä tai mihin on kiire? Meillä oli tosi kivaa, sen vuoksi en ajatellut että pitäisi lähteä, vaan puhtaasta tottumuksesta. Oon niin tottunut jatkuvaan hyppimiseen ja aikataulutukseen. Aikataulutuksessa sinänsä ei ole mitään väärää, ja väitän että tämän taidon vuoksi pystymmekin aika paljon tekemään ja saamaan aikaan vaikkakin pieni elämänmullistaja meille on siunaantunutkin. Mutta kyllä tämä elämä on aivan jatkuvaa hyppäämistä. Sosiaalinen media päivittyy koko ajan ja ollaan nenä puhelimissa kiinni koko ajan tsekkaamassa mitä tapahtuu ja mistä jää paitsi jos ei joka viides sekunti olla painamassa refresh nappulaa. Tilannetta ei tietenkään helpota se, että tuo lapseni mun ei ole mikään nukkuja päivisin. Kyllä arki vaan on aika hektistä, ihan vaikka vaan ei mitään juuri olisi ohjelmassakaan. Ja meillä kyllä aina on :D. Meidän perheet on ripoteltu ympäri Suomea, ja koko ajan on tunne, että jostain jää sivuun tai paitsi ja ulkopuolelle jos ei ole jossakin paikassa länsä. Joka paikassa ei voi kuitenkaan olla samaan aikaan.

Tämän vuoksi teki todella hyvää lähteä 'ajoissa' kaupungille, olla ilman sen suurempia velvoitteita tai paineita.

Aina sieltä takavasemmalta kuitenkin mieleen hiipii ajatus, että vitsit Aki olis nyt kotona ja mä pääsisin salille. Sitten kauhee morkkis kun ei maksimoi ajankäyttöä. On sellanenkin kaameeta elämää. Mulla on niin suorituskeskeinen elämän asenne, että monesti menen nukkumaan tyytyväisenä vain jos olen saanut tämän ja tämän tehtyä ja tietyt omat standardit on täyttyneet.

Ollaan tehty nyt muutamana solukertana harjoite, että pitää kertoa itsestään toisille joku hyvä puoli/piirre. Sanoin viime kerralla, että olen aika tehokas. Tämän tehokkuuden takana on kuitenkin einiinhyvä piirre, en nimittäin oikein siedä laiskuutta. Ja määrittelen laiskuuden aika herkästi, mikä ei ole ollenkaan hyvä. Tämä piirre yhdistettynä ympäröivään hektisyyteen ei välttämäti ole mikään maailman fiksuin juttu. Nyt kun unikaan ei ole sitä maailman palauttavinta sorttia, on äärimmäisen tärkeä ottaa niitä lepohetkiä. Etsiä keinoja, mitkä mut pysäyttää ja rentouttaa. En edelleenkään kutsu ketään alkamaan sohvaperunaksi, monesti huonon yön pelastaa juurikin liikunta ja raikas ulkoilma. Mutta ei tästä elämästä silti kannata mitään todo- listaa tehdä tai määrittää standardeja, mitä tulee täydellisenä vapaapäivänä olla tehtynä. Tämäkin on mulla sellanen sorespot. Katson IG:stä monesti täydellisiä aamupaloja (kuka esim. oikeesti leipoo sämpylät aamupalaksi?Siis aamulla, ennenkun muut herää? Ja mä oon vielä aamuvirkku) täydellisiä metsäretkiä tai kaupunkilounaita. Kyllähän noista monesti yhden saa tehtyä, jos kuitenkin hoitaa kotinsa, pyykkivuorensa, käy lenkillä ja käy seuraavaksi viikoksi kaupassa.
Nykyään kun en enää asu Tampereella, sinne mentäessä on kauheet odotukset että kerkiää käydä kaikissa ihanissa uusissa paikoissa. Viimeksi juuri juostiin sitten kavereiden perässä (suosittelen tässä kyllä aikataulutusta) ja uusissa ruokapaikoissa ja kaupoissa. No mikä siinä viikonlopussa kuitenkin oli parasta. Maailman parannukset siskon kanssa pikkutunneilla keittiönpöydän ääressä tai lazysunday kun ei vielä jaksa lähteä ajamaan takaisin kotiin, ja tuijotellaan yhdessä siskon ja miehen meidän tyttöä ja jutellaan. :D.

Tässä yksi parhaimmista rentoutumistavoista minulle. Olla meren äärellä (mieluiten kyllä veneessä), mutta tämäkin käy. Antaa meri-ilman puhaltaa mieli tyhjäksi.

Kun vaan osaisi itse alkaa toteuttamaan tätä eisuorittavaa elämää :D