Jouluaatto ja Ensilumi

Avasin tänään silmäni noin kello 7:01 ja kysyin samantein Akilta että onko tänään jouluaatto? Olin aivan varma, että yöllä oli satanut ensilumi ja pitäisi lähteä kuusenhakuretkelle. Makasin sielä pimeässä makuuhuoneessa ja pystyin ihan täysin kuvitteleen ja tuntemaan sen jouluaaton.

Mun mielestä tästä huomaa niin sen kuinka tää elämä on ehkä 90 prosenttisesti päästä kiinni. Niin hyvässä kun pahassa. Jotkut arvostelee kuinka joulusta on tullut niin materialistista ja koristekeskeistä (muistan vielä kuinka sukulaiset arvosteli mun joulukuusikäyttäytymistäkin). Eipä ollu lunta, ei edes pakkasta, eikä olla vielä  edes lokakuun puolivälissä. Niin vaan silti elävästi pystyin elämään jouluaattoa mun syksyisessä makuuhuoneessa.

Fiilistelykuva kesän purkkarireisulta. Jos otsikossa mainitaan sana joulu ja on kuitenkin lokakuu ni eiks tarvii viel kuitenkin pitää tasapinoo kesäkuvilla. Vai saaks purkkarikuvia julkasta vielä talvellakin? 

Mua vaan niin valtavasti puhuttelee tää tahdonvoima asia. Mä (näköjään) pystyn luomaan ihan täysin paikasta ja ajasta riippumattoman todellisuuden ja fiilistellä sitä. Miksen mä voisi soveltaa tätä samaa taitoa johonkin negatiiviseen tai vaikeaan asiaan? Mua aina sanotaan voimakkaaksi ihmiseksi, mutta jos mä ite kuvailisin itseäni niin sanoisin, että mulla ei taida olla tahdonvoimaa - juuri nimeksikään. Mä en periaatteen tasolla halua olla se, joka sanoo että emmääää jaksa pyöräillä töihin - todellakin haluan, ihan vaan siksi että se on terveellistä ja siksi etten heti vaan anna periksi. Mutta oikeestihan mä oon just sellanen -periksiantaja-, ja haluan niissä pienissä arjen asioissa ylittää itteeni ja edes yrittää omata jonkin verran tahdonvoimaa. Eikö se juurikin sitä kuitenkin ole? -Yrittämistä.

Tähän on mainittava mun siskosta, josta oon siis niiin ylpeä. Hän on alkanut työstään ihan askel askeleelta, sellasta opittua tapaa, että heti siirtää kaikesta vaikeasta tai asiasta mitä hän ei osaa vastuun miehelleen. Hän on alkanut ottaan asioista selvää ja tietosesti pyrkinyt itse ratkaisemaan tilanteita, ja niissä onnistunutkin. Tällasissa ns. arkisissa pienissä asioissa näyttelee tahdonvoima suurinta roolia. Helppoahan se olis jos kaiken aina osais heti. Mun kohdalla niin ei ainakaan oo, oikeastaan ikinä :D Mä osaan kyllä synkistellä ja valittaa tai käyttää marttyyrikorttia - ihan noin niinkun luonnollisesti. Mutta asiat kuten sitkeys, pitkäjänteisyys tai periksiantamattomuus ei sitten luonnollisesti ookkaan niin helppoja.

Mä aion ainakin yrittää.

Mietinkin, onko ihmisillä kenelle asiat vaan suttaantuu, tahdonvoimaa ollenkaan vai pääseekö ne astetta korkeimpiin tuloksiin? Meneeks se niin, et jos mä pelkään korkeita paikkoja ja ylitän itseni pääsen Eiffel- torniin. Ja jos joku toinen ei pelkää korkeita paikkoja se pääsee Mount Everestille? Vai kehittyyks tahdonvoima voimakkaammaks niille kenen tarvii yrittää enemmän? Vai vaikuttaaks ne yhtään toisiinsa ja on vaan persoonasidonnaista?