Oi Aurinkoni

Nyt on ollut taas vuorostaan Helsinki viikonloppu. Vasta olin Tampereella nauttimassa syksystä ja ihanasta seurasta. (Eli Nopasta :D)
Joskus se lähteminen on väsyttävää ja ajattelisi työviikon jälkeen, että ottaisi iisisti omalla sohvalla. Mutta kyllä sen vaan huomaa, kun välillä vaihtaa maisemaa niin tuulettuu aivotkin sopivasti.
Olen miettinyt viime aikoina tosi paljon, kuinka rikasta elämää saan elää. En todellakaan puhu mistään raharikkaudesta. Vaan siitä, kuinka mahtavia mahdollisuuksia mulla on nauttia esimerkiksi eri kaupungeista ja elää täyttä elämää erilaisten ystävien kanssa erilaisissa ympyröissä. Halusin tästä kirjoittaa nimenomaan siitä syystä, että kun ensimmäisen kerran tuli puheeksi tänne Helsinkiin lähteminen, mulla lähti aivan järki. Meillä on pariskuntana ollut viime aikoina haasteita aikataulutuksen kanssa. Kummatkin on meneväisiä persoonia ja paljon on mahdollisuuksia mennä, tehdä ja olla monessa mukana. Niiden menojen priorisoiminen, oma jaksaminen ja esimerkiksi se paljon puhuttu laatuaika onkin ollut viime aikoina hieman problemaattista. Nyt on mennyt monta viikonloppua putkeen niin, että on painettu tukkaputkella ja maanantaina on ajattelut että millä energialla sitä pitäisi jaksaa mennä uuteen työviikkoon.

Pienten järjestelyiden ja ennen kaikkea asennemuutoksen kautta tästäkin viikonlopusta on kehkeytymässä taas yksi kultaisimmista. Mietin oikein eilen illalla, kun istuin ystäväni  kanssa Helsingin kattojen yllä, että onhan tämä mahtavaa. Seuraavana aamuna menin yllätystyövuoroon, ja töihin kävellessäni mietin sitäkin, että näinkin arkinen asia kun töihin meneminen toisessa kaupungissa voi luoda niin paljon sisältöä tähän viikonloppuun. Se tuntuu lähes arkiselta, mutta sitten kun kuitenkin oot tavallaan vieraassa (vaikkakin tutustussa) kaupungissa, se luo sopivasti erilaisen näkökulman. Kyllä mä mielelläni olisin vaikka koko lauantaipäivän shoppaillut ja nähnyt kavereita, niinkuin olin suunnitellut, että ihan niin paljon en tästä työnteosta nauti. Mutta kyllä se kirpeä syysaamu torin laidalla tuntui vaan kivalta.

 

Miehelläni on siis paljon viikonloppumenoja, ja on minun itseni valittavissa lähdenkö mukaan vai jäänkö kotiin. Juurikin tästä syystä minun on turha synkistellä, jos itse olen päätöksen suuntaan tai toiseen tehnyt. Välillä ahdistaa elää odotuksien tai sovittujen velvollisuuksien mukaan. Olisi kiva tehdä suunnitelmia sen mukaan mitä haluaisimme tehdä, tai käydä vaikka vanhemmilla kylässä silloin kun siltä tuntuisi (he siis asuvat toisessa kaupungissa, jonka vuoksi vierailuja täytyy etukäteen suunnitella). Minulla ei siis varsinaisesti ole tätä Helsinkiä vastaan mitään, vaan sitä ainaista lähtemistä tai erossa vietettyä viikonloppua. Elämä ei kuitenkaan aina mene juuri niinkuin sitä itse haluaisi ja silloin kysytäänkin sitä asennetta.
Tänäkin viikonloppuna on luvassa mm. vaikka kuinka kivat juhlat Suomen Linnassa. Mitä sitten jos mun on keksittävä itselleni viihdytystä muutamaksi tunniksi tai käydä lounaalla yksin. Saan syödä aamupalani takkatulen ääressä ja mennä vaahtokylpyyn keskipäivällä. Onpa rankkaa.

Halusin tälla kirjoituksella muistuttaa, myös itseäni, näistä asioiden kokosuhteista. Huonomminkin voisi olla. Toki voisi olla paljon paremminkin. Mutta tällasta mun elämä nyt on. Koskaan ei kuitenkaan tiedä mitä tulevaisuudessa tulee eteen ja nyt on nautittava näistä mahdollisuuksista mitä on tarjoutunut.

Rupesi oikein kesken tämän kirjotuksen rasittamaan ne kaikki clicheet, että Life is what you make of it ja Kaikki on Kiinni Asenteesta! Kyllä sellanenkin on ihan puuta heinää, että kaikesta aina selviää vaan oikealla asenteella. Joskus on ihan hyvä olla vihanen ja päästä höyryt ulos ja sanoa ihan ääneen, että ottaa päähän! Jos mä joka viikonloppu olisin yksin kotona, kyllä mä vähän erilaisia kirjotuksia kirjottelisin. On kuitenkin ihan hyvä laittaa asioita oikeisiin kokosuhteisiin, ja tajuta että esimerkiksi käyttäydyin täysin epäoikeudenmukaisesti ja naurettavavasti. No, eteeenpäin pitää kuitenkin mennä ja olla itselleen sekä toiselle armollinen. 
Mahtava viikonloppu tästä taas tuli. Mutta ei se elämä aina mitään ruusuilla tanssimista ole. Vaikka olen niiin innoissani esimerkiksi tästä hotellista ja vaahtokylvystä ja aamupalasta ja vaikka ja mistä niin nekin on kuitenkin vaan asioita. 
Elämässä on yhtälailla hyviä ja huonoja juttuja.


Nautinnollisia syksyhetkiä kaikille, ja toivottavasti saitte kiinni näistä mun bipoläärisistä ajatuksista. Seuraavaksi matkataan Ateneumiin, kuulemma mua nyt sivistetään :D.