Tässä ja Nyt

Lähetin Akille aamulla viestin, että koen juuri nyt niin suurta onnellisuutta.

Pötkölteltiin rauhassa mun mini-ihmisen kanssa ja join aamukahvia auringonpaisteessa. Itkuhan siinä pääsi.

Meidän kämppä oli kuin hävityksen kauhu viikonlopun jäljiltä, olisi pitänyt pyykätä ja siivota ja ja ja ja ja.

Kuitenkin mä tunsin, että en tarvi yhtään mitään enempää. Kaikki keskeneräsyys, minussa ja asunnossa ja tulevaisuuden suunnitelmissa on kuitenkin kakkossijalla elämässä.

Ääretön onnellisuus asuu nykyään mun sydämessä. Tässä istun keittiön saarekkeella ja kyyneleet valuu pitkin poskia.

En edes haluaisi kirjottaa tätä. Mutta väistämättä mieleen hiipii taka-alalle ajatus, että onko vääriin olla näin onnellinen? Mitäs jos joku toinen ei ole saanut samaa onnea. Pitäisikö tätä piilotella? Voinko antaa onnellisuudestani muillekin?

Haluan tästä onnellisuudesta nauttia, mutta pitääkö miettiä missä siitä jakaa? Pitää ns. kynttilää vakan alla. Miksi on olemassa se suomalainen sanonta, että kel onni on, se onnen kätkeköön?

Vietettiin eilen mahtavaa aikaa istumalla ystävien kanssa kahvilassa. Huomasin nauttivani suunnattomasti kiireettömyydestä. Oltiin pohjalle jo käyty syömässä hyvin, jonka vuoksi mihinkään ei ollut mikään pakottava tarve mennä. Istuttiin siinä tovi, ja mielessäni jo moneen kertaan ajattelin että noniin nyt voisi lähteä. Kuitenkin heti perään nousi ajatukset, että no mihin? Mihin tässä pitää lähteä tai mihin on kiire? Meillä oli tosi kivaa, sen vuoksi en ajatellut että pitäisi lähteä, vaan puhtaasta tottumuksesta. Oon niin tottunut jatkuvaan hyppimiseen ja aikataulutukseen. Aikataulutuksessa sinänsä ei ole mitään väärää, ja väitän että tämän taidon vuoksi pystymmekin aika paljon tekemään ja saamaan aikaan vaikkakin pieni elämänmullistaja meille on siunaantunutkin. Mutta kyllä tämä elämä on aivan jatkuvaa hyppäämistä. Sosiaalinen media päivittyy koko ajan ja ollaan nenä puhelimissa kiinni koko ajan tsekkaamassa mitä tapahtuu ja mistä jää paitsi jos ei joka viides sekunti olla painamassa refresh nappulaa. Tilannetta ei tietenkään helpota se, että tuo lapseni mun ei ole mikään nukkuja päivisin. Kyllä arki vaan on aika hektistä, ihan vaikka vaan ei mitään juuri olisi ohjelmassakaan. Ja meillä kyllä aina on :D. Meidän perheet on ripoteltu ympäri Suomea, ja koko ajan on tunne, että jostain jää sivuun tai paitsi ja ulkopuolelle jos ei ole jossakin paikassa länsä. Joka paikassa ei voi kuitenkaan olla samaan aikaan.

Tämän vuoksi teki todella hyvää lähteä 'ajoissa' kaupungille, olla ilman sen suurempia velvoitteita tai paineita.

Aina sieltä takavasemmalta kuitenkin mieleen hiipii ajatus, että vitsit Aki olis nyt kotona ja mä pääsisin salille. Sitten kauhee morkkis kun ei maksimoi ajankäyttöä. On sellanenkin kaameeta elämää. Mulla on niin suorituskeskeinen elämän asenne, että monesti menen nukkumaan tyytyväisenä vain jos olen saanut tämän ja tämän tehtyä ja tietyt omat standardit on täyttyneet.

Ollaan tehty nyt muutamana solukertana harjoite, että pitää kertoa itsestään toisille joku hyvä puoli/piirre. Sanoin viime kerralla, että olen aika tehokas. Tämän tehokkuuden takana on kuitenkin einiinhyvä piirre, en nimittäin oikein siedä laiskuutta. Ja määrittelen laiskuuden aika herkästi, mikä ei ole ollenkaan hyvä. Tämä piirre yhdistettynä ympäröivään hektisyyteen ei välttämäti ole mikään maailman fiksuin juttu. Nyt kun unikaan ei ole sitä maailman palauttavinta sorttia, on äärimmäisen tärkeä ottaa niitä lepohetkiä. Etsiä keinoja, mitkä mut pysäyttää ja rentouttaa. En edelleenkään kutsu ketään alkamaan sohvaperunaksi, monesti huonon yön pelastaa juurikin liikunta ja raikas ulkoilma. Mutta ei tästä elämästä silti kannata mitään todo- listaa tehdä tai määrittää standardeja, mitä tulee täydellisenä vapaapäivänä olla tehtynä. Tämäkin on mulla sellanen sorespot. Katson IG:stä monesti täydellisiä aamupaloja (kuka esim. oikeesti leipoo sämpylät aamupalaksi?Siis aamulla, ennenkun muut herää? Ja mä oon vielä aamuvirkku) täydellisiä metsäretkiä tai kaupunkilounaita. Kyllähän noista monesti yhden saa tehtyä, jos kuitenkin hoitaa kotinsa, pyykkivuorensa, käy lenkillä ja käy seuraavaksi viikoksi kaupassa.
Nykyään kun en enää asu Tampereella, sinne mentäessä on kauheet odotukset että kerkiää käydä kaikissa ihanissa uusissa paikoissa. Viimeksi juuri juostiin sitten kavereiden perässä (suosittelen tässä kyllä aikataulutusta) ja uusissa ruokapaikoissa ja kaupoissa. No mikä siinä viikonlopussa kuitenkin oli parasta. Maailman parannukset siskon kanssa pikkutunneilla keittiönpöydän ääressä tai lazysunday kun ei vielä jaksa lähteä ajamaan takaisin kotiin, ja tuijotellaan yhdessä siskon ja miehen meidän tyttöä ja jutellaan. :D.

Tässä yksi parhaimmista rentoutumistavoista minulle. Olla meren äärellä (mieluiten kyllä veneessä), mutta tämäkin käy. Antaa meri-ilman puhaltaa mieli tyhjäksi.

Kun vaan osaisi itse alkaa toteuttamaan tätä eisuorittavaa elämää :D

Haluaako ihmiset oikeesti pahaa?

Tämän pikku nyytin myötä oon huomanut tällaisen todella ihmeellisen piirteen ihmisissä. Se alkoi jo raskausaikana. Se oli jo etukäteen tiedossa, että neuvoja satelee, mutta suurin osa tekee sen hyvyydestään ja haluaa oikeasti auttaa. Se mitä en ymmärrä, on lause joka alkaa 'odotas vaan'. Jo raskauden alussa ihmiset kyselivät aivan hassuja, että nooo tuntuuko jo supistuksia? Siis kolmannella kuulla, jos tuntuis niin sehän olis ihan kamalaa ja vauva voisi syntyä etuajassa. Kyllä olin onnellinen,  että mua supisti vasta sairaalssa kun lapsi syntyi. Niinkun sen kuuluukin mennä.

Kaikista elävimmin jäi mieleen, kun yksi sanoi että odota vaan niitä liitoskipuja. Raskaus ei olllut edennyt edes puoleen väliin, kun jo tällaisella peloteltiin. Muistan silloin niin äimistyneeni siitä, etten saanut mitään sanottua. En ymmärrä mitä sillä halutaan saada aikaan? Pelkoa ja jännitystä? Sitä ainakin minun kohdallani tapahtui. Sitten kun niitä kuuluisia liitoskipuja ei ikinä tullut, teki mieli soittaa sille kaverille ja sanoa että no kiitos tästäkin turhasta stressistä. Noh, minunhan ongelma se oli, kerta aloin jännittään. Mitäs annan ihmisten sanojen vaikuttaa.

Samaa tapahtuu nyt lapsen kanssa. Aivan jatkuvasti 'pitää odottaa' sitä seuraavaa kauheeta kehitysvaihetta. Nää tilanteet eli kommentit tulee aina niin yllättäen, että jään aina ihan nallikalliolle, kun en voi uskoa sitä mitä ihmiset oikeesti sanoo. Kävin tässä työpaikallani, ja kysyttäessä kerroin että olemme selvinneet ainakin tästä ensimmäisestä vauvakuukaudesta aika ok:sti. Lapsi ei ole ainakaan koliikkivauva ja vaikuttaa muutenkin aika lunkilta tyypiltä. Siihenkin piti kommentoida, että niin no odota sitten kun se on vanhempi, varmasti sitten kostautuu tämä 'helpous'. Sanonpa vaan, että MITÄÄH!? Miksi sitä pitää odottaa? Onko se oikeesti niin kamalaa jos kaikki on hyvin?

Jos olisin yhtään rohkeampi, mä kysyisin että miksi pitää odottaa?

 Onhan tässä paljon hyviäkin puolia :D. Mua vaan aidosti kiinnostaa, että eikö ihmiset ymmärrä kuinka negatiivinen lähestysmistapa tuo on. Vai ollaanko me suomalaiset oikeesti super katellista/negatiivistä porukkaa.
Meillä on ollut mieheni kanssa opetelemista, kun hän on ajattelut olevansa tosi suora ja lähtöisin välittömästä ja rehellisestä ympristöstä. No kyllä hän sitä onkin, mutta ollaan huomattu kuinka hän ei ole tottunut sanomaan niitä positiivisiä asioita ääneen. Ollaan sitä kautta tietysti peilattu omia opittuja tapojamme, ja onhan se ehkä vaikeampaa. Ja toinen puoli on, että toisille on kauhean vaikea vastaanottaa esim. kehuja. Mutta on se sairaan tärkeää. Meillä oli tässä viime viikolla solussa haaste, kertoa itsestä jokin positiivinen asia. Ei mikään, osaan juosta homma, vaan aito taito tai luonteenpiirre. No siinä oli meillä vähän haastetta :D.

On super tärkeää osata ajatella itsestään realistisesti, hyvät ja huonot puolet. On myös super tärkeää nähdä toisessa hyvää. Ja on taito tsempata sitä vierellä kulkijaa, nostaa esiin onnistumisia, taitoja ja lietsoa positiivistä energiaa. Kuka tahansa osaa sanoa pahasti, mollata ja väheksyä, mutta mitä sekään ketään hyödyttää. Joskus on hyvä miettiä, että mitä minä suustani jatkuvasti päästänkään. Olen sataprosenttisen vakuuttunut, että olit sitten umpi pohjalainen, pirkanmaalainen tai kateellinen satakuntalainen aivan jokainen tykkää kuulla, että 'olet hyvä äiti tai hienosti onnisuit tuossa tai oletpa upen näköinen' tms., olit siihen kasvanut tai et.

   Kuvituskuvina meidän onnellinen pikku Tirri, joka ei ole onneksi perinyt äitinsä negatiivistä         luonneta. :D Ollaan hei onnellisia siitä mitä meillä on. Ja otetaaan haasteena kehittyä ja hankkia vaikka sitä kautta sitä mitä naapurillakin on.

Hetkiä

- Takaterassilla  auringon paisteessa istutut hetket, kirjaa lukien kun vastaleikatun nurmikon haju leijailee hajunystyröihin. Miks se tuoksuukin niin hyvälle. Ja aiheuttaa kauheen talokaipuun.

- Extempore päiväreissut, esimerkiksi Raumalle shoppaileen, mistä ei ikinä shoppailla mitään, mutta kauheella innolla aina lähdetään




- Mielenkiintoiset kirjat. Mikä rentoutuminen!

- Tämän kesän kohokohta oli ehdottomasti, kun pääsin kuuntelemaan mun lempibändiä Porin Jazzeille. Bo Kapsers Orkesteria, AIJETTTT oli mahtavaa! Etukäteen jo voivottelin, että sen kerran kun tässä kaupungissa tapahtuu jotain, mä oon synnärillä. Mutta ei! Lapsi tuntee äitinsä, ja jostain ihmeen syystä kun tämä ei halua syntyä  mä pääsin kuin pääsinkin keikalle. Ja vielä parhaassa seurassa kun mun sisko tuli extempore Tampereelta kuunteleen myös myöhemmin illalla soittavaa Sealia. Oli sitten mahtavaa piknikkailla ja sain ruksitettua yhden to do:n bucket listiltä.

- Yllättävät vierailut. Meillä käy normaalistikin paljon vieraita, mikä on ihanaa, mutta se vaan aina ilahduttaa kun jotkut soittaa ja tulee yllättäen meitä piristämään. Niinkun siis kauempaakin. Ollaan saatu niin mun sukulaisia kun Akinkin vierailulle meille ja nautittu yhdessäolosta. Vaikka ajatellaan että meidän paikka on nyt asua täälä, on se silti harmillista olla erossa perheistä. Vierailuvastuu on myös aikalailla meillä, joten ainakun saamme meidän kotiin perhettä kylään on se ilonpäivä.

Vielä aion nauttia kesäsaunasta ja uimisesta. Ollaan harkittu että ostettaisiin uuden veneen tilalle mökki, mutta se onkin sitten jo vaikeampi yhtälö. Aiomme käydä vähän (vuokra)mökkeilemässä. Leipoa mansikkakakkua. Muistan, kun ensimmäisen kerran anoppilassa nousi mansikat ja anoppini kysyi että mitäs näistä tehtäisiin (tai ehtikö edes kysymään) kun minä jo pompin tasajalkaa että jes nyt leivotaan mansikkakakku. Anoppini ei meinannut naurulta saada henkeä kun olin niin intoa pinkeenä. Kesään vaan kuuluu mansikkakakku.
Aion käydä Metsolan Erkin kahvilassa Kallossa ja tehdä tarjouksen yhdestä talosta. Ja pitäisi kai tämä lapsikin synnyttää.

Kesäreissuja

Nyt on ollut ihania aikoja viime päivinä. Olen siis lomalla. Miten vaikea tuollaistakin asiaa on sisäistää. Olen ottanut oikein asiakseni ymmärtää, että iisisti ottaminen on ihan okei eikä yhtälömerkki laiskottelulle ;). Ollaan tehty suurempia ja pienempiä reissuja, ja on tehnyt kyllä hyvää.

Hyppäsin kaverini auton kyytiin, kun miehet lähtivät meritse siirtäämään heidän venettään Turkuun. Meri on aina meri, mutta kyllä mielestäni Aurajoki ja Turku on vaan niin kauniita. Kesällä kaikki Suomen kaupungit ovat niin houkuttelevia.

Kaverini tuossa naureskeli (ihan hyväntahtoisesti), että olen menossa viimesillään raskaanakin enemmän kun keskiverto ihminen. 

Olen kuullut elämässäni todella 'mairittelevia' määritteitä itsestäni kuten ylienerginen, ylisosiaalinen tai ylitunteellinen. Niinkuin nyt olisi olemassa joku normi, joka määrittää keskirajan ja minä olen yläkäyrällä. Hyi, mikä ajattelutapa. 

Rupesin tätä oikein pohtimaan, kun mielestäni olen ottanut iisisti. Olen kokenut itseni väsyneeksi ja esimerkiksi lukenut kahdeksan kirjaa (yhdeksäs menossa) tässä lomani aikana. Enhän ole voinut olla ottamatta iisisti kerta saldoa on tämänkin verran kertynyt, plus yksi katsottu televisiosarja. Kysyin mieheltänikin, että eikö hän kuitenkin ole nähnyt minua ihan väsyneenäkin, että olenhan ottanut iisisti, miksi ihmiset luulevat, että olen niin jotenkin poikkeuksellinen? (Kyllähän minä tosi hyvin voin, että miksi minä koko päivää missään sohvalla makaisinkaan?) 

Mieheni tokaisi siihen, että no samasta syystä kun ihmiset pitävät häntä kauhean puheliaana. Ihan lähipiirissäkin ihmiset luulevat, että mieheni on perusluonteeltaan tosi puhelias. Tämä saa aina vereni kiehumaan :D. 

Hän monessa tilanteessa tsemppaa ja menee omalle epämukavuusalueelleen, ottaa kontaktia ihmisiin ja kyselee esimerkiksi kuulumisia ihan vain siksi, että se kuuluu hyviin tapoihin ja on kohteliasta. Vaikka hän on erakompi luonteeltaan ja nauttii seurata sivusta ison porukan menoa, niin antaako se oikeuden mullitella nurkassa ja odottaa että häntä lähestytään, häneltä kysellään kuulumisia ja toiset näkevät vaivan keskustelun avaamiseksi ja eteenpäinviemiseksi? Mikäli ihminen haluaa kehittää omia käytöstapojaan tai on taitava useiden 'roolien' vuoksi niin määrittääkö vain se yksi näkyvä puoli ihmisen? Onko ihmiset todella niin laiskoja, ettei viititä tutustua läheiseen kunnolla? Onhan se totta, että esimerkiksi minä olen seurallinen luonne ja jos olen vaikka kaksi päivää kotona siivonnut ja ollut yksin omien ajatusteni kanssa niin mieleni tekee lähteä vaikka lounaalle ystävän kanssa. Mutta tekeekö se minusta jotenkin yli-innokkaan tai yliseurallisen, jos olen vaikka koko loppupäivän taas yksin omien ajatusteni kanssa? On totta, että toiset ovat kokonaisen viikon vaikka vain omien lastensa kanssa kotona, eivätkä kaipaa siihen mitään seuraa tai sosiaalisuutta lisäksi. Ja se on aivan fine, miksei olisi. Mistä minä sitten saan yli sanan kaikkien minua kuvaavien adjektiivien eteen? Aki voisi olla mielellään viikon yksin teltassa Lapissa ja nauttia joka hetkestä, minulta kyllä lähtisi järki :D. Ja edelleen sellaisia ihmisiä on paljon, ketkä tulevat johonkin porukkatapaamiseen ja eivät tee elettäkään minkään keskustelun avaamiseksi, tapaamme monia ihmisiä usein ketkä eivät esimerkiksi ikinä ole kysynyt että mitä sinulle kuuluu. Toiset eivät edes yritä keskustella jostain asiasta mikä ei häntä  kiinnosta, vaikka toinen kuinka yrittäisi. Tällaisia me olemme, erilaisia. Mutta se mikä siinä harmittaa, on se, että jos joku opettelee, ylittää omat taitonsa, niin miksi se määritetään sen jäävuoren huipun takia. Onko ihmiset niin kiinnostuneita itsestään ja keskittyvät siihen että miten minut nähdään, sovinko porukkaan, nauretaanko minulle tms. ettei muisteta keskittyä kohtaamaan sitä toista ihmistä aidosti? Vai ovatko ihmiset yleisesti vaan tunneälyltään tai sosiaalisilta lahjoiltaan niin köyhiä, ettei osata? 

No tässä meni nyt puurot ja vellit sekaisin. Tokikaan tämä ystäväni ei tarkoittanut minua yli-innokkaaksi, mutta saipahan aikaan ihan hyvän pohdinnan. 

Naantali on edelleen aina vaan yksi suosikkikaupungeistani Suomessa. Tässä on hyvä esimerkki siitä, kuinka pieni kaupunki voi olla aktiivinen ja kaunis kesäkaupunki. Pori saisi ottaa tästä yrittämisestä, idyllistä ja mahdollisuuksien käyttämisestä mallia. Toki tätä ei voi täälä kenellekkään sanoa, koska nousee vain niin kova puolustus ja vastarinta esteeksi. Tai sitten ei vain olla tavattu tarpeeksi tasapainoisia, yrittäjähenkisiä kavereita ketkä pystyisivät näkemään oman kotikaupunkinsa objetiivisesti ja ryhtyisivät toimeen. Hahaa!

  

Merikarvia on yllättänyt minut positiivisesti. Tämäkin ihanan rauhallinen iltahetki on yhdestä niemen kärjestä, mihin ajattelimme mennä mökkeilemään. 

Nyt lähdemme yli-innokkaasti lauantailounaalle puheliaan mieheni kanssa ;). 

#gonesailing

Aijai! Koko päivä vesillä, omalla veneellä. On se vaan todella hienoa! Meri tuoksuu niin ihanalle ja vaikka meidän vene on super pieni ja päiväkin oli aika kylmä, niin silti purjehtiminen on edelleen yksi rentouttavimpia asioita minulle.

   Kuvassa kello lähenee 10:tä illalla ja silti edelleen noin mahtava auringonpaiste.


Monesti mietitään muuttoa pois meren läheisyydestä ja aina mietin, että mitenhän sitä oikeesti selviäisi :D.  Mehän emme ole edes pitkään purjehtineet, mutta meren läheisyys jo itsessään on niin rauhottavaa. Täälä on kuitenkin aina olemassa se mahdollisuus päästä pois, merelle.

Muistan viime kesältäkin aivan parhaan päivän, kun oltiin Kylmäpihlajan majakkasaarella yötä. Oli aivan täydellistä. Aurinkoinen ja kuuma päivä, tuuletin kaikki petivaatteet auringossa ja 'siivosin' veneen.  Käytiin saunasssa ja grillattiin meren rannassa kunnon pihvit. Mentiin toiselle puolen saarta notskipaikalle paistamaan muurinpohjaletut ja sieläpä sattui olemaan muitakin veneilijöitä. Vietettiin iltaa yhdessä ja nautittiin suurella N:llä. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun saunan jälkeen syöt hyvän illallisen, vietät aikaa uusien tuttavuuksien kanssa, tukka tuoksuu savulle ja kömmit omaan veneeseen nukkumaan.

Laitakarin satama on yksi kauneimpia paikkoja täälä Satakunnassa.
Yleisesti äälä tunnetustikaan ei ole samanlaista idylliä, kuin esimerkiksi Turun Saaristossa. Ehkä täälä ei olla osattu niin hyvin hyödyntää ympäröiviä mahdollisuuksia. Varmasti juuri siksi tällaisten aarteiden löytäminen on niin huippua. Oikeastaan mikään ei ole niin tunnelmallista, kun saunan jälkeen lähteä kohti kotisatamaaa ja auringon laskiessa tyhjentää venettä ja nauttia tyvenestä merestä. Tällaisten päivien jälkeen nukkuu tällainen 'surkeinnukkujakin' ihan hyvin.

Aurinkoa lasissa

Ensimmäinen aamu ns. lomalaisena omassa kodissa. Pyörätin sen kunniaksi aivan täydellisen aamupalamehun sekä välipalasmoothien. Aurinko helli ainakin mun mieltä, joskaan ei niinkään kroppaa :D

Meidän takaterassi on aivan mun happyplace. Aamusella on ihana istuskella ja juoda aamukahvit kun katosta on vielä varjoa kasvoille, mutta varpaat saa lämmetä auringossa. Uudella mehulingolla sain sellasen vitamiiniherkkupommimehun, että ei tarvii mitään purkkivitskuja enää ottaa.

Mehuun laitoin appelsiiniä, kurkkua, limeä, sitruunaa, lehtikaalia, tomaattia sekä porkkanaa ja omenaa. Suosittelen kaikille. Niin terveellistä ja vielä se maku, nam!

 Välipalaksi kaipaan jotain raikasta ja tuoretta. Mähän voisin siis elää vesimelonilla :D Mutta josko vähän vaihtelua kuitenkin näihin aterioihin. Teen paljon smoothieta, usein aika samanlaisia. Mutta nyt oon jäänyt aivan koukkuun tähän uuteen, mutta niiiiiiiin perusohjeeseen. Alprolla on niin hyvä GO on- rahka (joskin kallis), mutta siis kaurapohjainen. Laitan jäisiä mansikoita, rahkaa ja kunnon nipun tuoretta minttua ja avot. Ei voisi olla parempaa. Tänään puristin limen mehuakin sekaan, mikä on myös yksi mun lempi mauista. Toimii!!

                                                         Aurinkoista maanantaita kaikille!